Retki alkaa Vääksyn kanavalta, jossa tutustumme kanavan seudun historiaan. Pistäydymme myös ryhmän toivomissa puodeissa ostoksilla Vanhassa Vääksyssä.
Seuraavaksi suuntaamme Ruusumäelle, jossa nautimme keittolounaan jälkiruokakahveineen. Isäntä esittelee laajaa puutarhaa, jonka kukkaloisto valloittaa heti keväästä lähtien. Ruusumäen laajalla puistoalueella juhannuksen jälkeen kukoistaa noin 400 ruusupensasta. Ruusujen lisäksi alueella kukkii mm. tuhansia kevätkukkia, pioneja, liljoja ja perennoja.
Retkellä on mahdollisuus poiketa viereiselle Kottilan tilalle tutustumaan mm. vanhaan 1800-luvulla rakennettuun hirsiseen päärakennukseen. Keväällä tilan kumpuilevat vanhat lehmälaitumet hehkuvat värikkäinä.
Takaisin Ryhmäretket-sivulle